tiistai 12. huhtikuuta 2016

Taskuvaippa kahdesta PUL-palasta

Säästäväinen ihminen kun olen, minua järkytti suuresti, miten paljon ylimääräistä kangasta valmiiksi neliöksi leikatusta PUL-kankaanpalasta jäisi, jos siitä tekisi vain yhden vaipan. Siispä päätin kokeilla leikata kahdesta kangaspalasta molemmista puolitoista vaippaa, jolloin voisin yhdistää puolikkaat yhdeksi vaipaksi!


Tuumasta toimeen siirtyminen kesti, mutta nyt kokeilu on viimein valmis. Ensimmäisenä herää tietysti kysymys, kuinka saumakohta voi pitää kosteutta, eikö vaipan pitäisi vuotaa kuin seula? Ehei, sillä sauma on päällystetty kokonaan silitettävällä saumateipillä! Leikkasin saumavaran kapeaksi, alle puolen sentin levyiseksi yhteenompelun jälkeen, ja kiinnitin saumateipin siten, että se kiertää saumavaran ympäri ja molemmilta puolilta ompelukohdan ylitse. Tähän riitti 2 cm leveä saumateippi.


Saumateipin kiinnitys PUL-kankaaseen onnistui odotettua helpommin, eikä silitysraudan tarvinnut olla polttavan kuuma. Teipissä vain toinen puoli on tarttuvaa, ja sen puolen löytäminen oli hankalin vaihe. Taisin ensin koittaa kiinnittää sen väärin päin... Kun oikea puoli sitten löytyi, sujui kiinnitys mainiosti, puoli kerrallaan. Pidin työn päällä leivinpaperia, jottei teippi tai PUL sula rautaan kiinni.

Loputulos on toki hiukan tönkkö, mutta yllättävästi ei niin paljoa, kuin ajattelin. Ohentelin saumavaroja vaipan etu- ja takareunoissa, jottei niihin tule kovia kohtia, ja se auttoikin suuresti. Toki tuo sauma tuntuu sisäkankaankin läpi, mutta imun kanssa en usko siitä olevan käyttäjälle haittaa. Imun voi vaikka valita niin, että pepunkin kohdalle tulee ohut kerros estämään sauman painautumista ihoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti