lauantai 4. maaliskuuta 2017

Uusia alkuja

Viime viikolla sain odotetun paketin, joka oli pullollaan ihania lankoja. Nimittäin Pirkkalangat omaan Metsä kukkii-puserooni saapuivat viimein! Värikirjo oli juuri niin upea kuin olin odottanutkin, enkä malttanut olla heti kerimättä joka väriä kerille. Ehdin jopa aloittaa kirjoneulekuvionkin, ja alku oli lupaava! Kuitenkin mallaillessani tilkkua päälleni huomasin, että puserosta tulisi ehkä liian tiukka. Olin alkanut neuloa kokoa M, koska se vaikutti väljän mitoituksen kanssa sopivalta; ajattelin, että en kaipaa kovin roikkuvaa villapaitaa.


Päätin sitten kuitenkin ottaa ja purkaa tuon aloitukseni, kun sitä ei vielä tuon enempää ollut. Ehkä haluan kuitenkin sukeltaa suuren puseron lämpöön kylminä iltoina... Samalla päätin vaihtaa tasoneuleesta pyöröneuleeksi, sillä inhoan kirjoneuleen neulomista nurjalla puolella. Teen siis etu- ja takakappaletta yhtä aikaa. Uudenkin aloituksen ehdin jo kertaalleen purkaa, onneksi vain viiden kerroksen jälkeen, kun huomasin, että luomisreunani kiertää. Nyt olen viimein päässyt etenemään muutaman sentin verran! Jipii!


Ps. Ainoa toivomukseni enää olisi muutama lisätunti vuorokauteeni, jotta ehtisin tehdä tätä, sekä monia muita hommia, joita haluaisin... Vaihtoehtoisesti myös lastenvahti kelpaa! A wink a wink!

Pps. Italialainen luomisreuna toimii myös pyöröneuleessa; tällöin luomisreunan 1. ja 3. kerros neulotaan tavallisesti, neuloen oikeat oikein ja nostaen nurjat (lanka kulkee etukautta), mutta 2. ja 4. kerros päin vastoin: nostaen oikeat (lanka kulkee takakautta) ja neuloen nurjat nurin. Katso täältä koko ohjeeni italialaiseen luomistapaan.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Italialainen eli putkimainen silmukoiden luominen - ohje

Joku saattoi edellisestä julkaisustani havaitakin, että aloittamani Metsä kukkii-puseron resori näytti erikoiselta. Tarkemmin sanottuna sen luomisreuna oli tavallisesta ristikkäin luodusta poikkeava - se on luotu nimittäin italialaisittain, tai putkimaisesti, kuten joissain lähteissä sanotaan. Nyt teen pilkuntarkan perehdytyksen tähän tekniikkaan, joka sopii mielestäni parhaiten joustinneuleiden luomisreunaksi. Joustimiin se on myös tarkoitettu. Tekniikka voi tuntua alkuun haastavalta, mutta palkitsee kyllä, kun sen oppii! Tämä ohje on tarkoituksella hyvin tarkka, jottei aloittelijakaan epäonnistu. Näin se tehdään:

Italialainen eli putkimainen silmukoiden luominen


Yleensä tässä tekniikassa neuvotaan käyttämään puolta numeroa pienempiä puikkoja kuin lopullisessa joustinneuleessa käytetään. Itse käytän kuitenkin samoja puikkoja, sillä olen huomannut, että pienemmillä puikoilla reunani kiristää liikaa. Kannattaa kokeilla molempia tapoja! Huomaa, että tällä tekniikalla syntyy aina 1 o, 1 n -joustinta, mutta sen voi luomiskerrosten jälkeen vaihtaa 2 o, 2 n-joustimeksi.

Jätä langanpää noin 3-4 kertaa pitemmäksi kuin työn haluttu leveys on. Aseta lanka kuvan mukaisesti puikon ympäri, langanpää kulkee puikon edestä ja jää taakse.


Ota sitten langat vasempaan käteen, aivan kuten olisit aloittamassa ristikkäin luomista; langanpää etusormen päälle ja kerältä tuleva lanka peukalon päälle. Ensimmäinen silmukka on nyt puikolla.


Aloita sitten silmukoiden luominen. Vie puikko peukalon yli tulevan langan alta (huom! eri lanka kuin ristikkäisessä luomistavassa!)...


...ja koukkaa etusormen päällä oleva lanka yläkautta puikolle.


Vie puikon kärki vielä peukalolla olevan langan alta... 


...ja toinen silmukka on valmis - tämä on oikea silmukka.



Seuraava silmukka on nurja ja tehdään käänteisessä järjestyksessä.

Koukkaa etusormella oleva lanka takakautta puikolle...


...ja peukalolta tuleva lanka etukautta.


Vie puikko etusormen langan ali, ja näin olet luonut nurjan silmukan.


Jatka samaan tapaan, kunnes olet saavuttanut halutun silmukkamäärän. Silmukat näyttävät erikoisilta, mutta muodostavat selkeät parit, joiden avulla ne on helppo laskea. Jos haluat neuloa 2 o, 2 n-joustinta, valitse silmukkaluvuksi 4:llä jaollinen, jos mahdollista.


Italialaisessa luomistavassa 4 ensimmäistä kerrosta kuuluvat vielä luomiseen, ja neulotaan samankokoisilla puikoilla kuin silmukat on luotu. Koska silmukat eivät ole kovin kiinteitä, varmista, että reunasilmukka ei pyörähdä auki. Viimeisenä tulisi luoda oikea s, jolloin se näyttää kuvan mukaiselta nurjalla: aloituslangan pää jää sormelta tulevan langan alle.


Neulo reunasilmukat aina oikein. Ensimmäisenä reunasilmukan jälkeen on oikea silmukka. Luodut oikeat s:t ovat kuitenkin väärinpäin puikolla; neulo oikeat s:t aina takareunasta oikein ensimmäisellä kerroksella! Kuvassa oikea s on punainen, nurja s sininen.


Silmukan neulominen oikein takareunastaan: vie puikko silmukkaan etukautta...


...ja vedä lanka normaalisti siitä läpi.


Seuraavana oleva nurja silmukka, kuten kaikki muutkin nurjat s:t aloituskerroksilla, jätetään neulomatta, ja lanka kulkee s:n edestä. Ota lanka puikolle kuin lähtisit neulomaan s:aa nurin...


...ja vie puikko s:aan, jälleen kuin olisit neulomassa sitä nurin...


...mutta jätä s neulomatta.


Lanka jää työn etupuolle, nostetun silmukan eteen.


Neulo ensimmäinen kerros loppuun edellä kuvatulla tavalla. Varmista, ettei luomisreuna pääse kiertämään, sillä se voi näkyä selvästi lopputuloksessa. Alkuun kierron huomaaminen voi olla hankalaa, mutta sen harjaantuu näkemään. Viimeinen s on reunasilmukka ja neulotaan oikein. Neulo vielä 3 kerrosta samaan tapaan: neulo oikeat s:t oikein (nyt normaalisti etureunoistaan) ja nosta nurjat s:t neulomatta, lanka työn edessä. Reunasilmukat aina oikein.


Nyt luominen on tehty. Reunan tulisi näyttää siltä, kuin joustinneule vain jatkuisi katkeamattomana reunan ympäri, putkimaisesti. Nyt voit tarvittaessa vaihtaa paksummat puikot, ja jatkaa sitten normaalisti 1 o, 1 n-joustinta.

Jos mielit tehdäkin 2 o, 2 n-joustinta, käännetään vielä silmukoiden järjestystä seuraavalla kerroksella (oikea puoli).

Neulo reunas ja sitä seuraava s oikein. Neulo seuraavaksi oikea silmukka puikolla olevan nurjan s:n takaa (kuvassa ympyröity).


Vie puikko silmukkaan ja neulo se, kuten tavallisesti - nurja silmukka vain sattuu olemaan nyt välissä!


Jätä molemmat s:t vielä puikolle. Kuvassa punaisella näkyy juuri neulottu oikea s ja sen edessä nurja s.


Neulo seuraavaksi tuo sinisellä merkitty nurja s normaaliin tapaan nurin, ja pudota sitten molemmat neulotut s:t yhtä aikaa puikolta.


Neulo seuraavaksi 1 n, 1 o ja toista silmukoiden paikanvaihto, kuten edellä. Neulos alkaa muistuttaa 2 o, 2 n-joustinta.


Näin luotu reuna on siisti, joustava eikä kupruile! Seuraava etappi onkin silmukoiden päättely samalla tekniikalla - kunhan pääsen puserossani kaulusresoriin asti. Jätä kommentti, jos tästä oli apua!

KAL ja vyyhtien valloitus

Oma KALini eli Knit along-työni on nyt aloitettu! En ole vielä saanut kaikkia lankoja, mutta resoria varten tarvitsemani grafiitinharmaa Pirkkalanka (501) löytyi Sastamalan Taitokeskuksesta.


Pirkkalangat, kuten monet muutkin Taito Pirkanmaan langat, ovat vyyhdeillä. Ensimmäinen askel puseronteossa onkin lankojen keriminen. Jos vyyhdit ovat uusi tuttavuus, niin lue tästä vinkkini vyyhdin käsittelyyn!


Vyyhdillä olevien lankojen ympärillä on poikittain solmittuja lankoja, yleensä ainakin yksi, tavallisesti kaksi. Näitä kutsutaan pasmalangoiksi, ja ne pitävät vyyhdin koossa. Langat voivat olla myös vyyhdin alku- ja loppupää. Älä poista pasmalankoja vyyhdistä vyyhdin ollessa löysällä!


Etsi pasmalankojen avulla vyyhdin keskikohta. Laita molemmat kädet vyyhdin väliin ja kiskaise pari kertaa napakasti niin, että langat kiristyvät. Tällainen "hakkaaminen" selvittelee vyyhdin lankoja.

Aseta vyyhti sitten kiristettävään vyyhtitelineeseen, taikka johonkin muuhun vastaavaan. Korvikkeena voi käyttää aviomiehen tahi muun henkilön käsivarsia tai tuolin selkänojaa. Itse laitoin telineen puutteessa vyyhdin keilutuolin selkänojaan ja kiristin sitä laittamalla muutaman koristetyynyn väliin. Kireys on tärkeää, jotta vyyhdin langat eivät sotkeennu toisiinsa keriessä.


Avaa ja poista sitten pasmalangat. Näissä vyyhdeissä pasmalankoina olivat vyyhdin alku- ja loppupäät, joten avasin solmut varovasti. Toinen langanpäistä lähtee purkautumaan yleensä paremmin kuin toinen; vyyhdin päällipuolelta. Lähde kerimään paremmin purkautuvasta päästä.

Huom! Vältä lankakerän pujottamista vyyhdin lankojen väleistä! Jos lanka takertuu, koita aina ensin selvitellä vyyhtiä kiskoen lankoja varovasti erilleen. Jos aloittamasi pää takertelee jatkuvasti, koita, purkautuuko toinen pää paremmin.

Takerteleminen voi johtua siitä, että vyyhti on laitettu kiristykseen väärästä kohdasta, eli osa langoista ei olekaan vyyhtitelineen ympärillä ollenkaan. Tällöin voi joutua pujottelemaan kerää. Joskus vyyhdit voivat myös olla vain sotkuisia itsessään. Tällöin vaaditaan kärsivällisyyttä!

Kuvassa vasemmanpuoleinen langanpää on vyyhdin sisällä, ja oikeanpupleinen purkautuu vapaasti.


Jos keritkin vain osan langasta ja jätät loput vyyhdille, älä unohda laittaa pasmalankoja takaisin tai uusia tilalle! Solmi myös lamnknganpäät vyyhdin ympärille, jotta ne on helpompi löytää seuraavalla kerralla.

Kerimisessäkin on omat niksinsä. Apuna voi käyttää erityistä kerimislaitetta, tai keriä perinteisesti kämmenen ympäri. Tärkeää on keriä lankakerä löysälle. Tämä onnistuu parhaiten pitämällä keriessä sormia kerän ympärillä niin, että uusi lanka kiertyy aina sormien ympäri. Kun sormet ottaa pois välistä, uusin kierros löystyy sopivasti. Kireällä lankakerällä lanka joutuu pitkäaikaiseen venytykseen, jolloin se menettää joustavuuttaan ja muuttuu kovaksi. Sama pätee kaikkiin joustaviin materiaaleihin matonkuteesta kuminauhaan! Mitä pehmeämpi kerä, sen parempi.


Koska tässä puserossa värejä on monia, kannattaa pujottaa vyötteet kerien mukaan, jolloin värinumeroista voi tarkistaa, että sävy on oikea. Kerimisen iloa!


PS: Jos jäit ihmettelemään, että mikä KAL, niin kurkkaa edellinen julkaisuni!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Metsä kukkii KAL - minä kanssa!!

Vauhdikkaan loppuvuoden ja uuden vaihtumisen jälkeen on taas aika kirjoittaa pajaan kuulumisia! Taitokeskus on pitänyt minut kiireisenä työaikana, ja perhe-elämä sekä erilaiset käsityöt puolestaan vapaa-aikana.

Uusin Taito-lehti toi mukanaan KAL:in, joka tarkoittaa 'knit along'. Käsite oli minulle uusi, joskin olin aiemmin jo nähnyt CAL:in, 'crochet along', Facebookin uutisvirrassa. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on valmistaa joku tietty käsityö yhdessä muiden harrastajien kanssa. Osallistujat voivat jakaa kuvia ja kertomuksia netissä ja somessa, auttaa toisiaan mallissa vastaan tulevissa pulmissa, ja jopa järjestää tapaamisia työn aikana tai urakan päätteeksi!


Taito-lehden KAL:in aiheena on Sirkka Könösen perinteistäkin perinteisempi Metsä kukkii-kirjoneulepusero. Sen nähdessäni ajattelin heti, että tuo ei sovi minulle! En lainkaan pitänyt väriyhdistelmistä enkä värimaailmoista ylipäätään. Malleja on kaksi, tumma ja vaalea, joista ensimmäisen ohje löytyy Taito-lehdestä, ja jälkimmäinen Facebookin Metsä kukkii KAL-tapahtumasta, jossa voi seurata töiden edistymistä ja jakaa omia onnistumisen - ja epäonnistumisen - hetkiään.


Noh, värikriittisyyteni takia vitkastelin ensin, ja olin jo hylätä koko ajatuksen. Jokin kuitenkin kutkutti tässä tempauksesa niin, että en vain voinut jättää sitä väliin! Otin mallin piirustuspöydälle, eli toisin sanoen tablettiini lataamaani sovellukseen, jolla kirjoneulemalleja voi piirtää tyhjästä. Valitsin Pirkka-langan värikartasta mieluisimmat värit, ja lähdin sommittelemaan niitä puseron mallipiirrokseen. Pian huomasin, että Könösen suunnittelema pusero on upea mestariteos siinäkin mielessä, että värien muuttelu oli todella helppoa ja onnistuminen ei ollut rakettitiedettä. Kun vain valitsi tarpeeksi toisiinsa sopivia sävyjä, tapahtui loppu melkein kuin itsestään! Sain lopulta mielestäni upean luomuksen aikaan, ja toteutuksen aloitan sitten, kun saan muita töitä ensin alta pois. Langat ostan tietysti omasta Taitokeskuksestani!

Tässä on sitten se mallipiirustus minun tapaani. Pensaat vihreällä pohjalla tulevat alaosaan, siitä jatketaan kuusikuviolla alkavaan mallipiirrokseen ja edetään isolla kukalla alkavaan piirrokseen. Värinumerot, joilla voi korvata ohjeen mukaiset värit, julkaisen, kunhan ne varmistuvat langat saatuani.


Ennen uuteen työhön uppoutumista on paras kuitenkin ensin viimeistellä edellinen. Puikoilla kilisee parasta aikaa Synkät kuteet-kirjan malli 'Mort', eli pitkä neuletakki luurankokuviolla. Se tulee siipalleni, ja alkaa olla loppusuoralla; toisen hihan kaarroke ja huppu on neulomatta! Lankana täysvillainen Viking Sportsgarn.