KAL ja vyyhtien valloitus

Oma KALini eli Knit along-työni on nyt aloitettu! En ole vielä saanut kaikkia lankoja, mutta resoria varten tarvitsemani grafiitinharmaa Pirkkalanka (501) löytyi Sastamalan Taitokeskuksesta.

Pirkkalangat, kuten monet muutkin Taito Pirkanmaan langat, ovat vyyhdeillä. Ensimmäinen askel puseronteossa onkin lankojen keriminen. Jos vyyhdit ovat uusi tuttavuus, niin lue tästä vinkkini vyyhdin käsittelyyn!

Vyyhdillä olevien lankojen ympärillä on poikittain solmittuja lankoja, yleensä ainakin yksi, tavallisesti kaksi. Näitä kutsutaan pasmalangoiksi, ja ne pitävät vyyhdin koossa. Langat voivat olla myös vyyhdin alku- ja loppupää. Älä poista pasmalankoja vyyhdistä vyyhdin ollessa löysällä!

Etsi pasmalankojen avulla vyyhdin keskikohta. Laita molemmat kädet vyyhdin väliin ja kiskaise pari kertaa napakasti niin, että langat kiristyvät. Tällainen "hakkaaminen" selvittelee vyyhdin lankoja.

Aseta vyyhti sitten kiristettävään vyyhtitelineeseen, taikka johonkin muuhun vastaavaan. Korvikkeena voi käyttää aviomiehen tahi muun henkilön käsivarsia tai tuolin selkänojaa. Itse laitoin telineen puutteessa vyyhdin keilutuolin selkänojaan ja kiristin sitä laittamalla muutaman koristetyynyn väliin. Kireys on tärkeää, jotta vyyhdin langat eivät sotkeennu toisiinsa keriessä.

Avaa ja poista sitten pasmalangat. Näissä vyyhdeissä pasmalankoina olivat vyyhdin alku- ja loppupäät, joten avasin solmut varovasti. Toinen langanpäistä lähtee purkautumaan yleensä paremmin kuin toinen; vyyhdin päällipuolelta. Lähde kerimään paremmin purkautuvasta päästä.

Huom! Vältä lankakerän pujottamista vyyhdin lankojen väleistä! Jos lanka takertuu, koita aina ensin selvitellä vyyhtiä kiskoen lankoja varovasti erilleen. Jos aloittamasi pää takertelee jatkuvasti, koita, purkautuuko toinen pää paremmin.

Takerteleminen voi johtua siitä, että vyyhti on laitettu kiristykseen väärästä kohdasta, eli osa langoista ei olekaan vyyhtitelineen ympärillä ollenkaan. Tällöin voi joutua pujottelemaan kerää. Joskus vyyhdit voivat myös olla vain sotkuisia itsessään. Tällöin vaaditaan kärsivällisyyttä!

Kuvassa vasemmanpuoleinen langanpää on vyyhdin sisällä, ja oikeanpupleinen purkautuu vapaasti.

Jos keritkin vain osan langasta ja jätät loput vyyhdille, älä unohda laittaa pasmalankoja takaisin tai uusia tilalle! Solmi myös lamnknganpäät vyyhdin ympärille, jotta ne on helpompi löytää seuraavalla kerralla.

Kerimisessäkin on omat niksinsä. Apuna voi käyttää erityistä kerimislaitetta, tai keriä perinteisesti kämmenen ympäri. Tärkeää on keriä lankakerä löysälle. Tämä onnistuu parhaiten pitämällä keriessä sormia kerän ympärillä niin, että uusi lanka kiertyy aina sormien ympäri. Kun sormet ottaa pois välistä, uusin kierros löystyy sopivasti. Kireällä lankakerällä lanka joutuu pitkäaikaiseen venytykseen, jolloin se menettää joustavuuttaan ja muuttuu kovaksi. Sama pätee kaikkiin joustaviin materiaaleihin matonkuteesta kuminauhaan! Mitä pehmeämpi kerä, sen parempi.

Koska tässä puserossa värejä on monia, kannattaa pujottaa vyötteet kerien mukaan, jolloin värinumeroista voi tarkistaa, että sävy on oikea. Kerimisen iloa!

PS: Jos jäit ihmettelemään, että mikä KAL, niin kurkkaa edellinen julkaisuni!

Metsä kukkii KAL - minä kanssa!!

Vauhdikkaan loppuvuoden ja uuden vaihtumisen jälkeen on taas aika kirjoittaa pajaan kuulumisia! Taitokeskus on pitänyt minut kiireisenä työaikana, ja perhe-elämä sekä erilaiset käsityöt puolestaan vapaa-aikana.

Uusin Taito-lehti toi mukanaan KAL:in, joka tarkoittaa 'knit along'. Käsite oli minulle uusi, joskin olin aiemmin jo nähnyt CAL:in, 'crochet along', Facebookin uutisvirrassa. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on valmistaa joku tietty käsityö yhdessä muiden harrastajien kanssa. Osallistujat voivat jakaa kuvia ja kertomuksia netissä ja somessa, auttaa toisiaan mallissa vastaan tulevissa pulmissa, ja jopa järjestää tapaamisia työn aikana tai urakan päätteeksi!

Taito-lehden KAL:in aiheena on Sirkka Könösen perinteistäkin perinteisempi Metsä kukkii-kirjoneulepusero. Sen nähdessäni ajattelin heti, että tuo ei sovi minulle! En lainkaan pitänyt väriyhdistelmistä enkä värimaailmoista ylipäätään. Malleja on kaksi, tumma ja vaalea, joista ensimmäisen ohje löytyy Taito-lehdestä, ja jälkimmäinen Facebookin Metsä kukkii KAL-tapahtumasta, jossa voi seurata töiden edistymistä ja jakaa omia onnistumisen - ja epäonnistumisen - hetkiään.

Noh, värikriittisyyteni takia vitkastelin ensin, ja olin jo hylätä koko ajatuksen. Jokin kuitenkin kutkutti tässä tempauksesa niin, että en vain voinut jättää sitä väliin! Otin mallin piirustuspöydälle, eli toisin sanoen tablettiini lataamaani sovellukseen, jolla kirjoneulemalleja voi piirtää tyhjästä. Valitsin Pirkka-langan värikartasta mieluisimmat värit, ja lähdin sommittelemaan niitä puseron mallipiirrokseen. Pian huomasin, että Könösen suunnittelema pusero on upea mestariteos siinäkin mielessä, että värien muuttelu oli todella helppoa ja onnistuminen ei ollut rakettitiedettä. Kun vain valitsi tarpeeksi toisiinsa sopivia sävyjä, tapahtui loppu melkein kuin itsestään! Sain lopulta mielestäni upean luomuksen aikaan, ja toteutuksen aloitan sitten, kun saan muita töitä ensin alta pois. Langat ostan tietysti omasta Taitokeskuksestani!

Tässä on sitten se mallipiirustus minun tapaani. Pensaat vihreällä pohjalla tulevat alaosaan, siitä jatketaan kuusikuviolla alkavaan mallipiirrokseen ja edetään isolla kukalla alkavaan piirrokseen. Värinumerot, joilla voi korvata ohjeen mukaiset värit, julkaisen, kunhan ne varmistuvat langat saatuani.

Ennen uuteen työhön uppoutumista on paras kuitenkin ensin viimeistellä edellinen. Puikoilla kilisee parasta aikaa Synkät kuteet-kirjan malli 'Mort', eli pitkä neuletakki luurankokuviolla. Se tulee siipalleni, ja alkaa olla loppusuoralla; toisen hihan kaarroke ja huppu on neulomatta! Lankana täysvillainen Viking Sportsgarn.

Videonauhalaukku kehyksellä

Olen ollut viime aikoina ihmeen kiireinen, ja hyvästä syystä. Palataan siihen sitten kirjoituksen lopussa, sillä ensin tahdon esitellä uuden luomukseni, josta olen niin kovin ylpeä! Ihka ensimmäinen laukkukehyksen avulla tehty kassini, jonka pääraaka-aine on VHS-videonauha.

Videonauhan olen siis kutonut kangaspuissa mustaan poppanaloimeen, ja näin saadusta kankaasta ompelin laukun päällipuolen. Näin harvahkoa kudottua kangasta ei kuitenkaan parane mennä suin päin saksimaan, vaan ensin täytyy ommella ainakin pari kertaa kolmiaskelsiksakkia leikkauskohdan yli. Leikattu reuna tulee myös huolitella siksakilla ja kolmiaskelsiksakilla. Ommeltuani videonauhakankaan saumat, liimasin ne tekstiililiimalla nurjalle puolelle auki, sillä silittämällä ne eivät pysy. Liiman kiinnittämisessä käytin apuna silitysrautaa leivinpaperin läpi, sillä tekstiililiima ei tarttunut muuten tarpeeksi nopeasti.

Laukulle tuo ilmettä jostain ilmaiseksi saatu musta sametti, josta ompelin ison, kaksinkertaisen rusetin. Päällikankaassa menee myös nauhana ympäri samettikaitale, jonka päälle rusetti on kiinnitetty. Myös laukun hihna on samaa samettia. Satuin löytämään purkusäilöstäni tuollaisen keinonahkasydämen, joka sopi kuin nakutettu rusetista killumaan. Aiheellinen lisä on myös heijastin, joka on paitsi kaunis, myös varsin tarpeellinen juuri nyt!

Laukun etumusta koristaa pikkuruinen merkki, joka kertoo kiinnostuneelle, että tämä kassi on käsin tehty!

Joka saa tilaisuuden kurkistaa laukun sisäpuolelle, näkee nämä ihastuttavat pyllistelevät kissat! Tiedä häntä, mitä ajattelin, kun nämä kankaankuviointikurssilla päätin ikuistaa jämäväreistä...

Vuoriin ompelin vielä taskun ennen vuorikappaleiden yhteenliittämistä. Tasku on napinläpitasku vetoketjulla, ja hyvä ohje sen tekemiseen löytyi täältä. Vetoketju on jostain purettu pätkä jotain leveää metriketjua.

Laukkukehyksen kiinnitämiseen löysin melko hyvän ohjeen täältä, joskin pari asiaa tein omassa laukussani toisin. Ensinnäkin, kaavaa piirtäessä laukkukehyksen saranakohdan merkit (jotka merkkaavat ompeleen alkamis- ja päättymiskohtaa) tulisi piirtää noin sentin päähän saranasta, jotta kehykselle jää tarpeeksi tilaa aueta - muuten kehys voi repiä kankaan. Toiseksi käytin liimaamiseen Gutermannin HT2-tekstiililiimaa, ja liimasin paketin ohjeen mukaan. Levitin ohuen nauhan liimaa kankaiseen reunaan sekä laukkukehyksen toiseen uraan, ja annoin kuivua 15 minuuttia (erillään siis). Näin liimasta tuli kosketuskuivaa, eikä ollut vaaraa sotkea kangasta. Ennen yhdistämistä levitin tuoreen, ohuen kerroksen vielä laukkukehyksen uraan, ja sitten painelin ohuen sukkapuikon avulla kankaan sinne. Tippaakaan liimaa ei joutunut väärään paikkaan, ja kehys pysyy paikallaan!

Teräväsilmäiset havaitsevat laukusta pilkottavat muistikirjan ja kalenterin, joille onkin ollut nyt kovasti käyttöä - niin, etten ole ehtinyt juuri kirjoitella tänne. Olen nimittäin saanut uuden, jännittävän työpaikan! Kenties vielä jonain päivänä ehdin kirjoittaa tänne Huittisten Taitokeskuksen arjesta - minusta nimittäin leivottiin sinne uusi vastaava neuvoja pari viikkoa sitten. Paljon on opittavana, mutta motivaatio on korkealla!

Mitä ihmettä?

Piikalla on ollut kirjoittelussa pitkä tauko, ja siihen on tietysti myös hyvä syy: Melko tarkkaan kuukausi sitten meidän perheestämme tuli ensiasunnon omistajia! Löysimme vaatimattoman, mutta idyllisen rivitalokolmiomme erilaisten sattumien kautta, kun ensin olimme tutstuneet hyvin kirjavaan joukkoon omakotitaloja ja jopa harkinneet kerrostalokaksion ostamista.

Asunnon oston seurauksena olemme tietenkin muuttaneet, mikä on vienyt kovasti aikaa ja voimia. Käsitöille on löytynyt aikaa vaihtelevasti, mutta muuton yhteydessä olen saanut myös uutta mielenkiintoa kauan sitten hukkuneiden keskeneräisten töiden sekä unohtuneiden lanka- ja tarvikevarastojen löytyessä laatikoista.

Kerrostalosta rivitaloon muuttaminen on tuonut arkeen sekä helpotuksia että haasteita. Enää ei tarvitse kantaa kiukuttelevaa taaperoa ostoskassien kera kolmanteen kerrokseen, mutta lähimpään kauppaan on jo sitten parin-kolmen kilomterin pyöräily entisen 100 metrin sijaan. On ihanaa saada kaikki pyykit kuivumaan omalle terassille, mutta pihatöiden tekeminen on vielä kovasti hakusessa. Olen opetellut kompostorin käyttöä, sillä sellainen oli jätetty takapihallemme. Myös oman saunan käyttämistä on harjoiteltu, ja paljon uusia talous- ja pihatarvikkeita hankittu.

Pyrin päivittelemään pajaan useammin, kunhan saamme kodin mukavasti asuttavaan kuntoon. Sitä odotellessa annan pajan lukijoille tehtävän! Kuvassa on yksi niistä hukkuneista keskeneräisistä käsitöistä. Arvaatteko, mikä siitä on tulossa? Kuvanottohetkellä työ odottaa päättelyä, ja siinä on aika monta silmukkaa...

Päällekarkaus: Erilaisia päällisiä

Piika on ahkeroinut jälleen ompelukoneella, ja tällä kertaa on syntynyt uusia päällisiä erinäisiin paikkoihin!

Keittiön tuoleissa on persikanväriset päällysteet, ja yhdestä niistä alkoi kangas jo repeillä. Aivan vielä en alkanut repimään kankaita irti ja uusimaan niitä, sillä pienen lapsen sotkujen takia se olisi ollut aivan turhaa. Siksipä päätin tehdä irrotettavat päälliset, joihin ompelin sisäpuolelle palan kosteudenpitävää patjansuojusta. Kukkakangas on kirpparilta ostetusta verhosta. Vielä, kun saisi ne kolme muuta tuolia hoideltua...

Eteisen rahin tyynyssä oli halpatyövoimalla tehty tekokuitupäällinen, ja sen huomasi. Tein uuden saamastani sisustuskankaanpalasta, ja kierrätin vanhasta päällisestä siihen vetoketjun. Vanha päällinen jatkoi elämäänsä öljyrättinä miehen autossa...

Päällisestä tuli kivannäköinen, mutta lähempää tarkastelua se ei kestä, varsinkaan ompelutaitoisemmalta katsojalta. Tekaisin tämän välikäsityönä nopeasti, enkä lähtenyt purkamaan, vaikka osaset eivät osuneet täysin yksiin!

Eräs ikuisuusprojekti tuli päätökseensä, kun sain aikaiseksi ommella vanhasta sohvastamme säästettyyn tyynyyn päällisen. Tyyny ja siihen tarkoitetut kangastilkut ovat lojuneet säilöttyinä milloin missäkin, kunnes viimein sain inspiraation tarttua toimeen. Syynä oli kenties se, että pajan pikkutonttu on tykännyt tyynyjen päällä leikkiä, ja äitiä ne vanhat kulahtaneet päälliset lähinnä hirvittivät...

Kankaat ovat jostain minulle kulkeutuneita huonekalukankaiden näytetilkkuja, ja niistä tuli juuri sopivasti yksi päällinen. Vain päätysuikaleet ovat muualta; ne ovat ylijäämää keinutuolinverhoiluprojektistani muutaman vuoden takaa. Vetoketju oli vanhassa päällisessä vielä ehjä, joten purin sen pois ja käytin uuteen päälliseen. Vanha päällys sai jäädä paikoilleen pitämään täytteitä sisällään, harsin vain suuaukon umpeen.

Näitä tyynyjä löytyy vielä yksi iso ja pari pienempää, ja niihin olen jo tilannut alekankaat, kun sopivasti satuin Myllymuksuilta löytämään. Niitä odotellessa!

Tällä hetkellä piikaa työllistävät parit tilausneuleet, ja niistäkin tullee juttua, kunhan ne joskus maailman aikaan valmistuvat!

Kolari vanthuut

Muokkaus: Ohjeet kilpailun voittajakolmikon vanttuisiin löytyvät nyt täältä.

Tänä viikonloppuna on vietetty KesäKolari 2016-tapahtumaa entisellä kotipaikkakunnallani Kolarissa. Tapahtuman avajaisten yhteydessä julkistettiin keväällä järjestetyn Kolari vanthuut-kilpailun kärkikolmikko. Kilpailussa haettiin Kolarin kunnalle virallista lapasmallia, jota voitaisiin käyttää kunnan markkinoinnissa, liikelahjoina sekä monipuolisesti eri tekniikoilla toteutettuna, kuten kankaana.

Niinhän siinä sitten pääsi onnellisesti käymään, että allekirjoittanut tuon kilpailuvoiton vei, itsekin siitä yllättyen! Väsäsin lapaseni lapsenhoidon ja liian monien muiden askareiden ohessa, ja tosissani mietin välillä, että lähetänkö niitä ollenkaan kilpailuun. Hölmöjä virheitä tuli väsyneenä tehtyä, kuten rannekkeen nauhat tulivat toisessa sisä- ja toisessa ulkoreunaan. Onneksi sentään lopulta laitoin lapaset malleineen ja värivaihtoehtoineen postin mukaan, sillä kyllä tällainen käsityösaavutus lämmittää mieltä! Vielä en ole aivan itsekään tajunnut, mitä tämä oikeastaan merkitsee, sillä tekemistäni lapasistahan tuli nyt täysin virallistetut paikkakuntavanthuut! Aika sen näyttänee...

Kuva on ainoa, jonka itse tajusin vanttuistani ottaa (mikä kertoo siitä, miten vähän oikeastaan uskoin menestyväni kilpailussa). Lapasissa on Kolarin vaakunan värit, musta tervahauta palaa punaisilla liekeillä harmaata taustaa vasten. Raidat eivät kuitenkaan ole liekkejä, vaan ne jäljittelevät Kolarin rajalla kulkevan Tornionjoen mutkia. Toisessa lapasessa kulkee maantieteellisesti oikeassa kohtaa rautatie, joka johtaa Suomen pohjoisimmalle käytössä olevalle juna-asemalle. Rautatie yhdistää Kolarin entiset ja nykyiset pääelinkeinot; tänä päivänä juna tuo matkailijoita hiihtokeskuksiin ja ruskaretkille, mutta rata haarautuu asemalta vielä pohjoisemmas, jossa Kalkkikangas ja Rautuvaara edustavat entisiä elinkeinoja, kalkkikiven ja raudan louhintaa. Varren punavalkoinen raita on puolestaan Perä-Pohjolan kansallispuvun pirtanauhaa jäljittelevä, ja se yhdistää Kolari vanthuut maakuntaansa Lappiin.

Jos jotakuta kiinnostaa, mistä idea näihin vanttuisiin lähti, voin valaista sitä hiukan (sikäli kuin itsekään aina tarkalleen tietäisin, mistä ideat kumpuavat).

Kouluaikoina kotiseutuhistoria ei juurikaan minua kiinnostanut - päinvastoin: muut seudut taisivat kiinnostaa paljon enemmän! Siksipä minun olikin aivan ensiksi verestettävä muistojani vanhasta kotikunnastani, ja yllättäen ne yläasteen Tornionjokilaaksolle omistetut tunnit palautuivatkin hämärästi mieleen. Pohtiessani sitä, mikä tekee Kolarista Kolarin, mielessä pyörivät ainakin lohestus, poronhoito, tunturi, ruska, kaamos, revontulet rauta, kalkkikivi ja tervanpoltto. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut mielestäni tarpeeksi yksilöllistä ja ominaista juuri Kolarille. Onhan niitä poroja, ruskaa ja revontulia koko Lappi täys!

Lähdinkin pohtimaan seuraavaksi, mitä minä itse kerron kunnastani, miten selostan, missä se sijaitsee. Lähden yleensä siitä, että se on Ruotsin rajalla; jos tiedät, missä kohtaa Suomen kartassa on rajassa sellainen "kuoppa", niin siinä kohtaa on Kolari. Tuo "kuoppahan" on itse asiassa Tornion-/Muonionjoen mutka. Se, jos mikä on Kolarille yksilöllistä verrattuna muihin Lapin kuntiin! Jäljensin siis rajajoen ja tein siitä kirjoneulemallin, joka voidaan toteuttaa vaakunan värien lisäksi millä väreillä tahansa.

Perä-Pohjolan pirtanauhaan tutustuin varsin läheisesti opiskellessani ohjaustoiminnan artesaaniksi, sillä kultturilähtöisen valmistaminen näyttöä varten kudoin itse nauhapirralla tuon nauhan - ja voin sanoa, että enpä tekisi toiste! Niin hidasta ja tarkkaa puuhaa se oli. Siitä sain kuitenkin idean vanttuiden varren raitaan, sillä se sopi hyvin näihin vaakunan väreihin.

Toteutin vielä itse vanttuiden ohjeen, vieläpä käsinkirjoitettuna, kilpailuun mukaan. Pakettiin laitoin myös kaksi erilaista värivaihtoehtoa vanttuiden mallista, musta-valkoisen ja ruskanvärisen, jonka toteutin intarsiana. Saatekirjeessä kerroin lapasten tarinan ja kuinka olen ne valmistanut. Vaivannäkö tuntui jopa koomiselta jossain vaiheessa, mutta nyt olen tyytyväinen, että kävin sen läpi!

Tässä vielä KesäKolarin Facebook-sivuilta jaettu kuva, jossa näkyy kilpailun kärkikolmikko. Onnittelut toiseksi ja kolmanneksi tulleillekin! Kyllä taso on ollut korkealla tässä kisassa, hienoja töitä!

Farkkujen lyhennys - ohje

Koska Minnapiika on jäänyt hukkapätkäksi, eivät mitkään kaupan farkut ole koskaan sopivan mittaiset. Lyhentäminen on ärsyttävää ja ehkä hiukan pelottavaakin puuhaa, sillä vaarana on, että lahjetta tulee nirhattua liikaakin. Lisäksi lahkeen käänteestä tulee ihan erinäköinen kuin farkkujen muista saumoista, erityisesti, jos kyseessä ovat esimerkiksi kivipestyt farkut.

Olen vuosien varrella ottanut tavaksi lyhentää farkut tavalla, joka on hiukan helpompi, eikä muuta käänteen ulkonäköä yhtään.

Tee näin:

1. Aloita mittaamalla jalkasi sisäpituus. Jos vain mahdollista, pyydä joku toinen mittaamaan, jotta tulos olisi tarkka. Huomioi, että kun kerran olet mitan ottanut, voit käyttää sitä aina! Aseta mittanauhan pää aivan nivustaipeeseen, kun ylläsi on ohuet vaatteet tai alusvaatteet. Seiso suorana ja pyydä mittaajaa vetämään nauha suoraksi lattiaan saakka, ja ottamaan tiukka mitta aivan lattianrajasta.

Minnapiikalla tämä sisämitta on 77 cm.

2. Vähennä saamastasi mitasta 1 cm. Ota sitten farkut esille ja mittaa saamasi tulos (Piikalla 76 cm) haarasaumasta alkaen. Taita lahje mittauskohdasta ja neulaa sovitusta varten. Muista sovittaessasi myös istua, jotta näet, kuinka paljon lahje silloin nousee! Muuta mittaa tarvittaessa sovituksen mukaan, ja sovita sitten uudelleen.

3. Poista sitten neulat. Mittaa lahkeen koko sisäpituus haarasaumasta alkaen. Vähennä sitten mittauksen perusteella saamasi luku lahkeen koko pituudesta, ja lisää 2 cm saumavaraa. Näin saat selville, kuinka paljon lahjetta tulisi saksia pois.

Esimerkiksi: Jos lahkeen sisäpituus on 85 cm ja Piikan saama mitta on 76 cm, on laskukaava tällainen:

                   85 - 76 + 2 = 11 cm

4. Mittaa lahkeensuusta, nurjalta puolelta käänteen reunasta 2 cm, ja merkitse kohta lahkeen ympäri neuloin tai kynällä. Mitta on sama kaikissa tapauksissa.

5. Ota sitten kohdassa 3 saamasi laskutoimituksen tulos ja mittaa sen ilmoittama määrä alkaen vaiheessa 4 merkatusta kohdasta. Merkkaa lahkeen ympäri kuten edellä. Leikkaa sitten tekemiesi merkkien kohdalta suikale pois välistä.

6. Nyt sinulla on lahkeen käänne erillisenä kappaleena. Yhdistät sen seuraavaksi oikeat puolet vastakkain lyhennetyn lahkeen jatkoksi. Laita kapeampi kappale sisäpuolelle, ja tarvittaessa venytä ommellessa (jos venyvää kangasta). Huolittele reunat yhteen siksakilla.

8. Käännä lahje oikein päin ja tikkaa yhteenhuolitellut saumanvarat sauman yläpuolelle läheltä saumakohtaa (varat kääntyvät siis pois päin lahkeensuusta). Käytä tikkaukseen mahdollisimman huomaamattoman väristä lankaa. Löydät parhaiten sopivan langan vetämällä sitä rullasta ja vertaamalla lankasäiettä kankaan väriin koko rullan sijaan. Erisävyisissä sinisissä farkuissa kannattaa kokeilla sinisten lankojen sijaan (tai pikemminkin) harmaita lankoja, sillä ne uppoavat yllättävän hyvin farkkun väreihin.

Nyt farkut on lyhennetty! Vaikka sauma omaan silmään saattaa näyttää hyvinkin näkyvältä, se kyllä käyttäessä hukkuu näkyvistä. Eihän lyhennyksiä yleensä näin läheltä katsotakaan...